keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ruskilan koulun museoretkipäivä

21.8.2015 kuvaus- ja retkipäivä

Aloitimme taas uuden projektin MEKA TV:n kanssa.
Projekti tehtiin yhteistyössä Nakkilan perinnepiiriläisten kanssa. 


Aamulla lähdimme pyörillä kohti kotiseutumuseota.
Museolla aloitimme kuvaukset. 


Kuvasimme Hannu Rannetta, kun hän kertoi vanhoista pyöristä.
Pyörät olivat lahjoitettu museolle. 




Sitten siirryimme museon sisään katselemaan
ja kuvaamaan vanhoja koneita ja esineitä.
Myllyllä Hannu kertoi myllyn rajusta kokemuksesta,
kun muutama vuosi sitten raju myrsky rikkoi myllyn siivet.
Viime kesänä mylly kunnostettiin ulkoa.
Hän kertoi myös myllyn käyttötarkoituksesta. 





Muutama oppilas kiersi myllyn sisällä ja otti siellä kuvia.
Muut kuvaajat kuvasivat pihaa ja muita kohtauksia. 


Kuvauksien jälkeen menimme syömään ruokaa viereiselle urheilukentälle. 




Ruuan jälkeen lähdimme juustomeijeriin,
joka sijaitsee Nakkilan kirkon vieressä.
Juustomeijerissä kuvasimme eri paikkoja ja kohtauksia.
Yksi perinnepiiriläinen kertoi meijerissä omista kokemuksistaan,
sillä hän oli ollut siellä 25 vuotta töissä.
Hän kertoi miten juusto ennen tehtiin. 





Sen jälkeen menimme meijerin yläkertaan,
jossa oli kartta, johon oli merkitty kaikki meijerit Suomessa.
Siellä oli myös koeputkia, vaakoja
sekä vanhoja voirasioita ja muistikirjoja.
Yhden aikoihin kuvauksemme loppui ja pääsimme kotiin. 



28.5.2015 editointipäivä


Viikko kuvausten jälkeen oli taas editointipäivä. Silloin editoimme videot ja teimme musiikin.



Ensi-ilta on sitten elokuussa Blue Sea Film Festivaaleilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti