perjantai 9. tammikuuta 2015

Ruskilan elokuvaprojekti

SEKK toteuttaa ja tuottaa lasten ja nuorten kanssa Paikallistarinoita eläviksi kuviksi Noormarkussa, Kaasmaskussa ja Ruskilassa. Tässä Ruskilan elokuvaprojektin blogiryhmän raportti kuvaus- ja editointipäivistä.

ELOKUVAPROJEKTI 5.-9.1.2015

Viikkomme alkoi täysin elokuvaprojektin merkeissä.

Maanantaina kirjoitimme käsikirjoituksen loppuun ja suunnittelimme kuvauspaikkoja. Osa hääräsi musiikin merkeissä ja osa kokosi leikkijunarataa. 

Tiistaina oli pyhäpäivä eli vapaapäivä koulusta. 

Keskiviikkoaamuna näyttelijät harjoittelivat oman roolinsa.  


Harjoitukset menossa

Kuvaajat ja äänittäjät valmistelivat elokuvan ääni- ja kuvaus juttuja ja valokuvaajat ottivat kuvia joka tilanteesta. Kun kaikki oli valmista, viralliset kuvaukset alkoivat. Kävelimme pienen matkan läheiselle junaradalle, ja kamerat otettiin esiin. Ensimmäisen kuvan saimme junasta, joka meni ohitsemme. Sen jälkeen aloitimme näyttelemisen. Kohtaukset otettiin monia kertoja uudestaan, mutta loppujen lopuksi onnistuimme. Jotkut vahtivat junan tulemista ja muutamat laittoivat kamerat takaisin kasseihin. Sitten palasimme koululle päin. 


DJ Jani hommissaan


Koululla me kuvasimme sisäkohtaukset ja musiikit saimme valmiiksi. Päivä hurahti nopeasti ja pääsimme kotiin. 

Torstaipäivänä kuvasimme vielä vähän sisällä ja etsimme netistä lisää tietoa turmasta. Blogia kirjoitettiin, lopputekstit tehtiin ja videot editoitiin. Myös junan suistumisesta tehtiin animaatio. 


Päähenkilön unta kuvataan


Ryhmä poikia tutkii vanhaa kuvaa


Juna-animaation kuvauksia


Kuvaajat ja äänittäjät työssään

Perjantaina oli viimeinen kuvauspäivä. Saimme koululle entisen junan kuljettajan haastateltavaksi ja kuvasimme sen. Loput videot leikattiin ja editoitiin ja kuvasimme koulun esittelyvideon. 

Tehnyt: Sara Kaunismäki, Viivi Heiskanen, Nina Vainionpää, Anni Suominen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti