tiistai 3. syyskuuta 2013

Ruskilankoskelle 2.9.2013

Ensimmäinen kuvauspäivä on nyt takana. Tarkoituksena oli, että etenemistä seurataan aina kun jossain tapahtuu. Ensimmäinen päivä Ruskilan koulussa oli sitten vaan sen verran vauhdikas ja hauska, ettei sitä ensin ehtinyt ja sitten ei jaksanut raportoida päivän kulkua.

Ruskilan koulu sai siis kunnian olla ensimmäinen koulu, joka aloitti käytännössä projektin. Osallistujia 5.-6. luokilta oli 18.


Ensin valittiin kumpi ammattilaiskamera otetaan retkelle mukaan, isompi vain pienempi

Aamulla aloitettiin kello 9:00. Ensin kerrattiin elokuvan tekemisen perusasioita. Kerrattiin siksi, että suuri osa luokasta oli mukana tekemässä toukokuussa 24H elokuvaleirillä elokuvaa SUURI PELIPÄIVÄ.


Tutkimusvälineiden tutkimista.

Sitten tutkittiin välineitä, jotka nekin olivat monelle jo tuttuja viime kevään projektista. Esittelyn jälkeen pohdittiin, miten erilaisilla kameroilla saadaan erilaisia asioita kerrottua ja kuvattua. Jakaannuttiin pieniin ryhmiin ja käytiin vähän harjoittelemassa kuvakokoja välineiden käyttäytymistä.



Ykköskuvausryhmä valmiina matkaan.

Sen verran innostuneita oltiin, että pyydettiin aikaistaa ruokailua, että päästäisiin vähän aikaisemmin matkaan. Ja onnistuihan tällainenkin pieni jousto, joten matkaan lähdettiin 11:58 hieman etuajassa tiukasta aikataulusta huolimatta.


Loput retkitarinasta kerromme sitten torstaina 5.9. kun meillä on Ruskilankosken retken purkupäivä. Silloin katselemme ja käsittelemme päivän aikana otetut kuvat sekä löytämämme asiat. 

Tänään sitten ol luvassa hieno ja hauska päivä Kukonharjan koululla ja Paratiisipolulla retkelle 40 oppilaan kanssa. Ja mikäli yhtään uskallamme luvata, uni taitaa tulla ennemmin kuin raportti tästä päivästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti