Näytetään tekstit, joissa on tunniste ensi-ilta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ensi-ilta. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. marraskuuta 2014

Peittoo piknik ja muita ensi-iltoja

Ahlaste tuupilla oli tänään varsinainen super ensi-iltapäivä, 8 uutta lyhytelokuvaa julkaistiin tänään. Kaikki julkaistut lyhytelokuvat käsittelivät ympäristöaiheita tavalla tai toisella.




Seitsemän lyhyt- ja yhteisöelokuvaa käsitteli Karvianjoen vesistön alajuoksun elämää, maisemia ja ympäristöä, mutta se kahdeksaskin ensiesitys kannattaa mainita tässä. Varsin ympäristöpainotteinen lyhytelokuva tämäkin.






Peittoo piknik julkaistiin tänään siis vain YouTubessa, mutta muita ensi-iltoja juhlistettiin Ahlaisten koululla ison esityskankaan ja ison yleisön edessä. Yleisöä olikin mukavasti 130 katsojaa ja meillä kaikilla taisi olla siellä mukavaa.

Hieno ja arvokas päivä Ahlaisissa tänään siis.

Täällä muuten vielä se toinen päivän kahdeksasta ensi-illasta, jota ei esitetty suuren yleisön edessä, vaan julkaistiin vain YouTubessa ilman sen suurempia juhlallisuuksia.



sunnuntai 17. elokuuta 2014

Blue Sea Film Festivaaleilla tavataan

Ympäristö eläväksi kuvaksi hanke on edennyt hiljalleen, hitaammin kuin Kokemäenjoki, mutta nyt piristytään kesäkohmelosta Blue Sea Film Festivaaleilla Raumalla 22.8.2014 kello 10:30 elokuvateatteri Iso-Hannussa.


Blue Sea Film Festival Rauma 2014

Täällä on toisen kerran mahdollisuus nähdä Kokemäenjoki virtaa -elokuva ja tällä kertaa oikein isolla kankaalla oikeassa elokuvateatterissa. Tämä tilaisuus ei ehkä montaa kertaa toistu. Ensi-iltahan oli Kokemäellä 28.5.2014.



Päivän näytöksessä on tarjolla myös Ahlaste tuupin Karvianjoen alajuoksulla uutiset, joka on melko suoraa kehitystä Kokemäenjoki projektille.

Päivän kolmantena helmenä esitetään Pomarkun koulun viime keväänä kuvattu Kynäsjoen kalakeikka. 

Pomarkun ja Ahlaisten elokuvat ovat maailman ensi-iltoja.

Elokuvat ja projektit esittelee ohjaaja Ari Impola. Ympäristö eläväksi kuvaksi projekti on siis päättynyt toukokuussa, mutta projekti tuotoksia tuodaan pitkin syksyä esille. Tiivis Ympäristö eläväksi kuvaksi -esityspaketti on noin 50 minuuttia.

Syyskuun alussa on Satakunnassa ympäristötietoisuuden teemaviikko, jolloin esityksiä on luvassa ainakin Enäjärven koulun vanhempainillassa sekä Pomarkun Hakalinnassa. Ympäristöviikolla on tarkoitus julkaista myös projektin pienimuotoinen raportti.

Jos nyt sattumoisin on niin, että joku jostain ihmeen syystä ei pääse Raumalle, esityksiä on tilattavissa Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksesta omakustannehintaan pitkin Satakuntaa, joten kyselkää ihmeessä. Tilausesityksissä mukaan tulee ohjaaja kaupan päälle, joka kertoo miten erilaisilla toteutetuilla malleilla saadaan ympäristö- ja mediakasvatuksesta enemmän irti. 

Mutta Raumalla siis virtaa Kokemäenjoki täyden esityspaketin kanssa isolla elokuvateatteri Iso-Hannun kankaalla esittäen 22.8.2014 kello 10:30. Ja vieläpä ilman nikkeliä, kuparia, öljyä tai muita asiaan kuulumattomia päästöjä.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Näin se Kokemäenjoki virtasi

Ympäristö eläväksi kuvaksi projektina on päättynyt nyt 31.5.2014, mutta hanke elää.

KOKEMÄENJOKI VIRTAA lyhytelokuvan ensi-iltaa 28.5. Kokemäen Seuratalolla kunnioitti 54 katsojaa ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.


Aluksi vähän kerrottiin numerotietoa, mitä projekti piti sisällään.

  • 187 koululaista oli mukana 
  • 8 koulua ja 1 muu ryhmä teki elokuvan
  • 21 koulupäivänä oltiin tekemässä elokuvaa kouluissa
  • 13 videodemoa ja episodia syntyi sivutuotteena + se ISO juttu 
  • 19 blogia kirjoitettiin projektin etenemisestä
  • noin 2000 käsittelelmätöntä valokuvaa odottaa käsittelijäänsä
  • 13 asiantuntijaa oli mukana



Itse elokuva KOKEMÄENJOKI VIRTAA on 33 minuutin koostedokumentti, mitä projektin aikana oikein tapahtui. Dokumentti koostuu osin episodeista, joita YouTubessa on  jo nähtävillä, mutta myös ennen näkemäntöntä materiaalia on paljon. 

Projektia tuodaan esille SuomiAreenalla Satakunnan ympäristökasvatusverkoston toimesta.

Elokuva lähtee syksyllä esityskiertueelle ja sitä on tilattavissa omakustannehintaan erilaisiin tilaisuuksiin. Ainakin Enäjärven koululla dokkari esitetään vanhempainillassa 2.9.

Ainakin Blue Sea Film Festivaaleilla elokuussa dokumenttia esitellään varmasti.

Osa episodeista lähetetään eri luontoaiheisiin lasten ja nuorten elokuvakilpailuihin.

Syyskuun alussa Satakunnassa on ympäristökasvatuksen teemaviikko ja tuolloin on tarkoitus tuoda esille projektia uudessa valossa. Dokumentti julkaistaan DVD:lle ja jaetaan ainakin tekijäkouluille ja muutamiin muihin tärkeisiin vielä tarkemmin määrittelemättömiin kohteisiin.



Projekti on siis virallisesti nyt päättynyt, mutta hanke elää. Tuloksia tullaan hyödyntämään vielä monessa paikassa, joten pysykää kanavalla.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Ensi-ilta tulossa 28.5.2014 Kokemäellä

Ympäristö eläväksi kuvaksi -projektin dokumenttielokuvan ensi-esitys on Kokemäen Seuratalolla keskiviikkona 28.5.2014 kello 9:30. 

Noin puolen tunnin mittaisessa lyhytelokuvassa esitetään Kokemäenjoki Huittisista Poriin sellaisena kuin lapset ja nuoret sen löysivät 2013-2014.


Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry:n ympäristöpainotteisessa dokumenttiprojektissa tutkittiin Kokemäenjokilaakson ympäristöä lasten ja nuorten kuvaaminen syyskuusta 2013 toukokuuhun 2014. Mukana oli 190 lasta ja nuorta Kokemäenjoen varren oppilaitoksista Yhteistyössä hankkeessa oli Satakunnan ympäristökasvatusverkosto. Projektissa kehitettiin ympäristöalan asiantuntijoiden kanssa menetelmiä ympäristötietoisuuden lisäämiseksi mediakasvatuksellisin menetelmin. Samalla tuotettiin uutta oppimateriaalia alueen luonnosta ja arkipäivän kulttuurihistoriasta. Tilaisuudessa on mukana näiden töiden tekijöitä.



Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta toivomme, että jos tilaisuuden on tulossa isompi ryhmä, ilmoittakaa tulostanne, jotta tiedämme varautua järjestelyissä ja tarjoiluissa. Jos tulet mukaan yksin tai kaverin kanssa, niin aina on muutamalle uteliaalle tilaa.

Ensi-ilta viikolla julkaistaan myös pieniä demoja ja roiskeita YouTubessa, mutta varsinainen dokumentti sekä kesällä viimeisteltävä raportti jatkavat kulkuaan syksyllä 2014. DVD julkaistaan samoin syksyllä ja jaetaan osallistuville kouluille, mutta myös muualle. 

Elokuvaa esitellään kesällä ainakin SuomiAreenalla.

Osa töistä ja edisodeista lähtee ympäristöpainotteisiin elokuvakilpailuihin. Vaikka projekti siis päättyy toukokuun lopussa, hanke elää ja Kokemäellä kerrotaan myös hyviä uutisia tulevista hankkeista, joita tämä projekti on saanut alulleen.

Pakettia voi tilata omakustannehintaan esitettäväksi kouluihin ja muihin tilaisuuksiin, joten kannattaa pysyä kanavalla.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Toukokuun alussa

Ympäristö eläväksi kuvaksi hanke lähtee nyt toukokuussa loppusuoralle. Viimeisin blogimerkintä näyttää olevan tammikuusta, mutta tässä välissä on käyty Ulvilassa Vanhankylän koulussa 1. luokkalaisten kanssa ja Harjavallan yläasteella tutkittiin, mitä Harjavallan ympäristö tarjoaa nuorille. Yhdelle Kokemäen koululle on vielä pajapäivä tarjolla.


Ensi-iltapaikkakin on vaihtunut, ensi-ilta on Kokemäen Seuratalolla keskiviikkona 28.5.2014 kello 9:30 alkaen.

Hanke on edennyt talvikauden harvakseltaan eikä kunnollisia talvikuvia saatu lainkaan talteen, kun kunnon talvea ei ollut laisinkaan. Nyt toukokuussa tahti muuttuu tyystin, kun projektin elokuva menee editointipöydälle.

Vappuna kuultiin myös hyvä uutinen Karvianjoen tienoilta; Ahlaisten nuorisoseura ja Ahlaste tuupi sai käynnistettyä Karvianjoki-vesistön alajuoksu eläväksi kuvaksi -projektin Karhuseudulla. SEKK/MEKA TV on myös tässä hankkeessa saappaat savessa mukana, joten nyt Kokemäenjoen varrella kehitetyt menetelmät saavat hyvää jatkokehittelyä nyt Karvianjoella.