Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ympäristö eläväksi kuvaksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ympäristö eläväksi kuvaksi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Paikallistarinoita Blue Sea Film Festivaaleilla 2015

SEKK ja MEKA TV on viime vuosina vienyt Blue Sea Film Festivaaleille koko nipun lasten ja nuorten elokuvia. Näytöksiä on ollut 4 ja yksi esityspaketeista on koottu Ympäristö eläväksi kuvaksi -teeman mukaan.

Vuonna 2015 ympäristöaiheisia paikallistarinoita Satakunnasta oli mm. Ahlaisista, Pomarkusta, Noormarkusta, Nakkilasta ja Kaasmarkusta

Tässäpä teille koko kattaus.

Noormarkunjoki - Ahlaste tuupi - 9 min - 2015

Karvianjoen vesistöä Noormarkunjoen kohdalla tutkivat Kolihöpterit 8. tai 10. päivä vai oliko se peräti Ahlaste tuupin järjestämällä Matalakosken leirikoskella 13.-14.9.2014.


Inhottujärvi - Pomarkun koulu - 3 min - 4.9.2014

Pomarkun koulun 6 luokka kävi tutkimassa Inhottujärvea kalastus- ja kuvausleirillä keväällä 2014.


Pääskyparvi Noormarkussa - Noormarkun partiolaiset - 9 min

SEKKin Paikallistarinat eläväksi kuvaksi -projektissa Noormarkun Pääskyparven Kolihöpterit tekivät pienen dokumenttielokuva Pääskyparven historiasta ja vähän tästäkin päivästä.


Ruskilan junaturma - Ruskilan koulu - 5 min - 2015

Ruskilan koulun 5-6 luokkalaisten näkemys Ruskilan junaturmasta 1993.


Kaasmarkku isolla K-kirjaimella - Kaasmarkun koulu - 9 min - 2015

Kaasmarkun nuoret tekivät Paikallistarinoita eläviksi kuviksi ja nyt käydään Äijälän pariskunnalta kysymässä, millainen kylä se Kaasmarkku oikein onkaan.



Mustakaavun yö - Ahlaste tuupi - 8 min - ENSI-ILTA

Karvianjoen vesistöstä Ahlaisissa nousee kerran vuodessa salaperäinen ja harvinainen Mustakaapu, jonka pyydystämisestä voi saada mijoona euroa. Saavatko Ahlaisten leiriläiset Mustakaavun kiinni vai syökö Mustakaapu leiriläset? Ja kuka sen viimeisen suklaan oikein saa?


Tällainen oli siis kattaus 2015.

Tänä vuonna tuleekin esille sitten koko nippu ensi-iltoja Karvianjoen vesistöstä. perjantaina 19.8.2016 kello 11:30 elokuvateatteri Iso-Hannussa.

Elokuussa sitten tästä aiheesta lisää juttu. Siihen asti sopii hämmästellä näitä viime vuoden esityksiä.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Osku Oppaan MEKA TV joulukalenteri 12/24

Täälläpäs minä Osku Opas taas iltatuimaan vaan muistelen toukokuun 2014 tapahtumia MEKA TV jouluallakassa.


Toukokuu meni kokolailla SEKKin Ympäristö eläväksi kuvaksi projektin tiimoilla.

Toukokuun juttuja löydät enemmän täältä, jos sattuu kiinnostamaan.

Toukokuussa tehtiin myös Pomarkun koulun kalastus- ja elokuvaleirillä 3 lyhytelokuvaa, josta päivän vinkki ja lyhäri on tämä Valtakunnallinen kalastuspäivä.



Toukukuussa alkoi myös Ahlaisten nuorisoseuran ja Ahlaste tuupin Karvianjoen vesistön alajuoksu eläviksi kuviksi projekti, josta huomenna lisää, kun mennään hiljaa Ahlaisten joulumarkkinoille elokuvaesitykseen. 

Toukokuu meni siis kokolailla lasten ja nuorten ympäristöpainotteisten elokuvaprojektien kanssa ja sehän nyt on vallan erinomainen asia.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Ympäristö eläväksi kuvaksi kesämaitumille

Täällä vielä viimeinen episodi nähtäville. Ulvilan Vanhankylä koululla toteutettiin kahden päivän elokuvasessio. Ensimmäisenä päivänä käytiin Liikkistön Käräjäkiven maisemia tutkimassa ja seuraavana päivänä tutkittiin, mitä ihmettä kuvanauhalle olikaan tarttunut.


Ja tällaista sinne kuvanauhalle tarttui



Projekti on siis päättynyt, mutta esityskierros on vasta alkamassa. Ensimmäisen kerran ensi-illan jälkeen Kokemäenjoki virtaa -elokuva esitetään Blue Sea Film Festivaaleilla 22.8.2014. Sitten sitä on tilattavissa omakustannushintaan sinne minne sitä vain ikinäkin halutaan. Enäjärven koululla on esimerkiksi tilattu esitys vanhenpainiltaan syyskuun alussa.

Projektista tulee vielä raportti syyskuun alussa, kun Satakunnassa vietetään ympäristökasvatuksen teemaviikkoa. Silloin saattaa tapahtua jotain muutakin kummaa, Pomarkussa saattaa olla Pomarkun keskustan koulun ympäristöaiheisen elokuvan ensi-ilta ja taitaa Ahlaste tuupikin häärätä jonkun Karvianjoki -projekintin elokuva tiimoilla jossain.

Nyt pidetään kesätaukoa, SuomiAreenalla kuullaan kyllä jotain, mutta elokuusta alkaen sitten taas enemmän.

Muistakaa tarkkailla ympäristöä lomallakin, kokoajan tapahtuu jotain mielenkiintoista joka puolella.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Näin se Kokemäenjoki virtasi

Ympäristö eläväksi kuvaksi projektina on päättynyt nyt 31.5.2014, mutta hanke elää.

KOKEMÄENJOKI VIRTAA lyhytelokuvan ensi-iltaa 28.5. Kokemäen Seuratalolla kunnioitti 54 katsojaa ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.


Aluksi vähän kerrottiin numerotietoa, mitä projekti piti sisällään.

  • 187 koululaista oli mukana 
  • 8 koulua ja 1 muu ryhmä teki elokuvan
  • 21 koulupäivänä oltiin tekemässä elokuvaa kouluissa
  • 13 videodemoa ja episodia syntyi sivutuotteena + se ISO juttu 
  • 19 blogia kirjoitettiin projektin etenemisestä
  • noin 2000 käsittelelmätöntä valokuvaa odottaa käsittelijäänsä
  • 13 asiantuntijaa oli mukana



Itse elokuva KOKEMÄENJOKI VIRTAA on 33 minuutin koostedokumentti, mitä projektin aikana oikein tapahtui. Dokumentti koostuu osin episodeista, joita YouTubessa on  jo nähtävillä, mutta myös ennen näkemäntöntä materiaalia on paljon. 

Projektia tuodaan esille SuomiAreenalla Satakunnan ympäristökasvatusverkoston toimesta.

Elokuva lähtee syksyllä esityskiertueelle ja sitä on tilattavissa omakustannehintaan erilaisiin tilaisuuksiin. Ainakin Enäjärven koululla dokkari esitetään vanhempainillassa 2.9.

Ainakin Blue Sea Film Festivaaleilla elokuussa dokumenttia esitellään varmasti.

Osa episodeista lähetetään eri luontoaiheisiin lasten ja nuorten elokuvakilpailuihin.

Syyskuun alussa Satakunnassa on ympäristökasvatuksen teemaviikko ja tuolloin on tarkoitus tuoda esille projektia uudessa valossa. Dokumentti julkaistaan DVD:lle ja jaetaan ainakin tekijäkouluille ja muutamiin muihin tärkeisiin vielä tarkemmin määrittelemättömiin kohteisiin.



Projekti on siis virallisesti nyt päättynyt, mutta hanke elää. Tuloksia tullaan hyödyntämään vielä monessa paikassa, joten pysykää kanavalla.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Ensi-iltaan kaksi yötä

Editointimylly käy nyt Impolan työhuoneella kuumana, Ympäristö eläväksi kuvaksi ensi-iltaan on vielä kaksi yötä ja puuhaa riittää. Materiaalia noin 180 lapselta ja nuorelta on 9 eri koulussa ja ryhmässä kertynyt kokolailla useimpia kymmeniä tunteja, mutta nyt raakaleikkausten jälkeen dokkarin pituus on tunti ja 20 minuuttia. Tästä nyt pitäisi leikata ainakin 50 minuuttia pois, jotta jutusta tulisi katsottava. 30 minuuttia on kyllä aika maksimi, mitä tämä juttu voi kestää.

Viikonloppuna sain 5 episodia pois päiväjärjestyksestä YEK episodia plus pari muuta juttua. Lauantaiaamuna työpöydällä oli 36 keskeneräistä editointityötä, nyt niitä on jäljellä enää 29. Editointilista vähenee sitten keskiviikkoaamuna 28, kun Ympäristö eläväksi kuvaksi on esitetty Kokemäen Seuratalolla kello 9:30 alkaen.


Editointipöydältä on syntynyt muuta episodi ja demo, jotka kestävät päivänvalon pieninä itsenäisinä juttuina ja tässäpä teille viikonlopun satoa.

Episodeja Kokemäenjoen rannoilta


Enäjärven koululla oli vesipäivä syyskuun alussa 2013. Editointipajapäiväkin oli, mutta jostain syystä tämän pienen episodin viimeistely jäi nyt tähän viikonloppuun saakka.


Pieni hauskanen episodi on myös Kukonharjan koulun Täst kantsii kuvata -episodi, johon koululaiset tekivät oman Kokemäenjokilaulun.


Harjavallan yläasteella tutkittiin, mitä Harjavallan ympäristö tarjoaa nuorille.


Eikä tätä Tulkkilan koulun vauhdikasta esittelyepisodiakaan pidä unohtaa.


Tuollaista vauhdikasta toimintaa on siis tarjolla tiivistettynä keskiviikkona, jahka nykyinen tunnin ja 20 minuutin raakaleikkaus saadaan tiivistettyä puolen tunnin dokumentiksi, mitä projektissa oikein tapahtuikaan lasten ja nuorten kuvaamina.


perjantai 23. toukokuuta 2014

Ensi-ilta tulossa 28.5.2014 Kokemäellä

Ympäristö eläväksi kuvaksi -projektin dokumenttielokuvan ensi-esitys on Kokemäen Seuratalolla keskiviikkona 28.5.2014 kello 9:30. 

Noin puolen tunnin mittaisessa lyhytelokuvassa esitetään Kokemäenjoki Huittisista Poriin sellaisena kuin lapset ja nuoret sen löysivät 2013-2014.


Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry:n ympäristöpainotteisessa dokumenttiprojektissa tutkittiin Kokemäenjokilaakson ympäristöä lasten ja nuorten kuvaaminen syyskuusta 2013 toukokuuhun 2014. Mukana oli 190 lasta ja nuorta Kokemäenjoen varren oppilaitoksista Yhteistyössä hankkeessa oli Satakunnan ympäristökasvatusverkosto. Projektissa kehitettiin ympäristöalan asiantuntijoiden kanssa menetelmiä ympäristötietoisuuden lisäämiseksi mediakasvatuksellisin menetelmin. Samalla tuotettiin uutta oppimateriaalia alueen luonnosta ja arkipäivän kulttuurihistoriasta. Tilaisuudessa on mukana näiden töiden tekijöitä.



Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta toivomme, että jos tilaisuuden on tulossa isompi ryhmä, ilmoittakaa tulostanne, jotta tiedämme varautua järjestelyissä ja tarjoiluissa. Jos tulet mukaan yksin tai kaverin kanssa, niin aina on muutamalle uteliaalle tilaa.

Ensi-ilta viikolla julkaistaan myös pieniä demoja ja roiskeita YouTubessa, mutta varsinainen dokumentti sekä kesällä viimeisteltävä raportti jatkavat kulkuaan syksyllä 2014. DVD julkaistaan samoin syksyllä ja jaetaan osallistuville kouluille, mutta myös muualle. 

Elokuvaa esitellään kesällä ainakin SuomiAreenalla.

Osa töistä ja edisodeista lähtee ympäristöpainotteisiin elokuvakilpailuihin. Vaikka projekti siis päättyy toukokuun lopussa, hanke elää ja Kokemäellä kerrotaan myös hyviä uutisia tulevista hankkeista, joita tämä projekti on saanut alulleen.

Pakettia voi tilata omakustannehintaan esitettäväksi kouluihin ja muihin tilaisuuksiin, joten kannattaa pysyä kanavalla.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Tulkkilan koulun 3A




PERJANTAI 6.5.2014
Koulu alkoi kello 9:00. Ari Impola, partainen mies, tuli luokkaamme. Ari kertoi perusasiat kuvaamisesta ja dokumettielokuvaamisesta.
Me saimme kokeilla olla toimittajia, kuvaajia, äänittäjiä ja haastattelijoita. Me pidimme kuvaamisesta. Me teimme harjoituselokuvan.
Se kertoi meidän luokasta. Parhaiten mieleen jäi pelleily kameroilla ja mikillä.


MAANANTAI 9.5.2014
Ensimmäisenä asiantuntijat esittelivät itsensä meille ja kertoivat itsestään ja omasta työstään. Sitten lähdettiin kuvaamaan Käräjämäelle. Kun oltiin Käräjämäellä niin laitettiin kamat valmiiksi, ja aloitettiin kuvaamaan.
Leena Koivisto satakunnan museolta kertoi meille Käräjämäestä ja Kokemäen joesta. Kalaryhmä kalasti ja Jussi sai kaksi kalaa. Jussi katkasi kahden oppilaan siiman. Jussi oli Pyhäjärvi-instituutista. Jussi Aaltonen kertoi, että voimalaitos on karkottanut kaloja. Kalastus on täällä Kokemäellä vain harrastusmielistä.Kokemäellä pyydystetään yleensä siikaa ja nahkiaisia.

Tästä päivästä jäi mieleen kuumuus jota paettiin kahlaamalla.
 


Kirjoittanut: Aku Lehtinen

Vinkkejä antanut: Riku Lavonius  Lyydia Herrala ja Signe Semsugov



torstai 16. tammikuuta 2014

Huittisten editointipäivä

Huittisten 5B luokan editointipäivä oli jo joulukuussa, mutta juttua tästä tulee vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tässä oppilaiden rapsa päivästä ja kaksi demoa kuvauspäivistä. Yksi pikkujuttu tulee vielä myöhemmin näkyviin.





Editointipäivä


Maanantaina 9.12.13 aloitimme editoinnin. Teimme ryhmät ja jaoimme oppilaat niihin. Ryhmiä olivat pyöräilyeditointi, jokieditointi, musaryhmä ja toimittajaryhmä. 

Toimittajaryhmä sai tehtäväksi lähteä kuvauspaikalle jokirantaan. Jokirannassa haastateltiin opettajaa, kuvattiin kohtauksia ja kuvattiin myös lumisota. Jokainen sai kuvata vielä oman kohtauksen.  Kuvaukset suoritettuamme tulimme takaisin Sataedulle. 


Haastattelimme ryhmiä ja sitten kuvattiin kiitos kaikista ryhmistä. Kuvasimme myös jokaisesta ryhmästä työvaiheita. Musaryhmä oli saanut tehty noin 9 kappaletta. Osa kappaleista oli rauhallisia ja osa vähän menevämpiä. Pyöräilyryhmä editoi kuvaamiaan jokia ja jokiryhmä editoi kohtauksia, jotka tehtiin vedenpuhdistamolla. 


Pyöräilyryhmä sai editointivideon valmiiksi ja jokiryhmän editointivideo oli myös aika valmis. Katsoimme kaikki valmiit videot. Toimittajaryhmä ei saanut videoita valmiiksi. 


Ari ja Satu tekevät videon loppuun. Videon ensi-ilta on keväällä.  


Milja Kyrömäki, Frans Seppälä, Lotta Maine, Robert Silenko ja Sanni Lintunen




Kiitokset vielä Posivan asiantuntijoille Jyrki Liimataiselle ja Lauri Parviaiselle.

torstai 21. marraskuuta 2013

Huittisten kuvauspäivä 4.11.2013

Huittisten kuvauspäivästä on kulunut jo jokunen tovi, mutta nämä asiat eivät ole vielä vanhentuneet, kun editointipäiväkin on vielä edessä. Editointia ja uusia seikkailuita odotellessa tässä oppilaiden raporttia kuvauspäivästä.
  




TIHKUSADETTA JA JOKIJUTTUJA


Aloitimme aamulla kivikoululla. Ari ja Satu aloittivat kytkemällä muutamat kamerat Artturiin ja Riinan pyörään. Sitten polkupyöräryhmä lähti Arin perässä toiseen paikkaan ja me muut poljimme puhdistamon rantaan. Siellä tapasimme Laurin.



Lauri kertoi meille vedestä/joista. Saimme kysellä ja kuvausryhmä kuvasi sitä.

Satoi koko ajan, joten tuli nopeasti kylmä. Moni alkoi hypellä. Lauri kertoi muun muassa Huittisten jokien historiasta. Lauri testasi joen vettä ja katsoi jotain mittaustuloksia sellaisesta pienestä laitteesta. Tulosta emme muista…



Jokainen sai etsiä itseään kiinnostavat paikan/asian,  ja sitten kuvaaja Milja ja äänimiehet Sara J, Joona ja Ella tulivat kuvaamaan, kun kerroimme asiasta. Sanni ja Nea valitsivat joen pientareen, jossa oli paljon vihreää ja muualla oli ruskeaa, Lotta valitsi hauskan puun ja Frans ja Robert kävyn.

Kun ympärille katsoi, näki jos jonkunlaisia kameroita ja kuvaajia. Aaron ja Sara kiertelivät maanpintaa pitkin veden kestävän kameran kanssa. Sitten taas kuuntelimme, kun Lauri kertoi meille savesta.

Lopuksi vielä kuvasimme Kiitos-jutun ja Mitä opimme. Nea, Lotta ja Mia kertoivat kameralle, mitä olivat oppineet.


Nea Peltola ja Sanni Lintunen




KUVAUSRETKI PYÖRÄILLEN


Aamulla lähdimme kivikoulun pihasta puoli yhdeksältä. Ennen kuin lähdimme, Riinan pyörään asennettiin kamera. Artturille laitettiin Go Pro Hero 3. Meidän piti ottaa vedenkestävät kamerat, koska satoi vähän tihkua. 

Artturi, Riina, Miikka, Ari, Akseli ja Miko lähtivät Sammunjokea kohti. Yllättäen pysähdyimme kirjaston sillalle kuvaamaan. Sammunjoella näimme paloauton, jolla oli vilkut päällä. Onkohan se tullut Huittisten paloasemalta? Perillä kuvasimme kameroillamme siltaa ja sen alapuolta, jokea ja toisiamme. Sillan alla oli kuollut kalan raato. Törkimme sitä kepillä.

Seuraava kohteemme oli Leijonapuiston joki/silta. Riina ja hänen pyöränsä kuvailivat paljon. Myös Artturi kuvasi GO Pro Herollaan paljon. Miko kuvasi Riinan pyöräkameralla veden päällä. Miikka ja Akseli leikkivät hetken Leijonapuistossa.

Sitten ajoimme WPK:N rantaan kuvaamaan jokea. Miikka ja Akseli saapuivat vähän myöhässä, koska olivat leikkineet niin innokkaasti Leijonapuistossa. Artturi ja Riina olivat joella kuvaamassa taas innokkaasti. Akseli ja Miikka eivät ehtineet kuvata, kun oli jo aika lähteä seuraavaan paikkaan.


Artturi ohjasi meidät ”oikopolun” sillalle ja toisellekin sillalle. Siltojen alapuolelle ei päässyt. Sitten Riina ja Artturi saivat kuvata koko matkan koululle saakka. Artturi meni kuvaamaan vähän kaupunkia ja muut jatkoivat matkaansa SataEdulle. Artturi tuli meitä vastaan jäähallin sillalle. Hän oli nähnyt kylällä kaksi panssarivaunua. Sitten menimme samaa matkaa koululle asti. Olimme ihan uitettuja kissoja, kun palasimme koululle. 

Oli kiva päivä Arin kanssa!

Riina Alho ja Artturi Kiuru

Täällä vielä tutkija Lauri Parviaisen haastattelu, joka oli meillä asiantuntijana Posivasta.


LAURI PARVIAISEN HAASTATTELU


Miten olet päätynyt Posivalle?

Aloitin opiskelun lukiossa opiskelemalla luonnontiedettä, fysiikkaa ja biologiaa. Päädyin tämän jälkeen yliopistoon opiskelemaan kemiaa. Tulin kesätöihin Posivalle opiskelun jälkeen. Tällä hetkellä työskentelen äitiysloman sijaisena pohjavesiasioissa. 

Miksi loppusijoitus tehdään 400 metrin syvyyteen?

Loppusijoitus tehdään 400 metrin syvyyteen, koska siellä on hyvin hitaasti muuttuvat olosuhteet, pieni pohjaveden virtaus ja lisäksi kallio eristää ydinjätteen tehokkaasti elollisesta luonnosta.

Miten estetään radioaktiivisuuden tulemista pintaan?

Ydinjäte suljetaan kapseleihin, jotka estävät radioaktiivisten aineiden pääsyn pohjaveteen, kapselit eristetään pohjavedestä bentoniittisavella.

Miten bakteerit auttavat veden puhdistamiseen?

Bakteerit kuluttavat vedestä orgaanista ainesta ja vajoavat pohjaan, jolloin vesi puhdistuu.

Mitä tapahtuu, jos kaataa bensaa veteen?

Bensa on akuutisti myrkyllinen aine, joka on vahingollista eläimille, mutta pitkän ajan kuluttua se häviää vedestä haihtumisen ja bakteerien seurauksena,

Mikä on pahin saastuttaja, jonka voi heittää veteen? 

Radioaktiivisuutensa vuoksi ydinjäte voisi olla vaarallisin veteen joutuva aine

Kuinka kaukana olet tehnyt töitä? Entä työkaverisi?

Noormarkussa, mutta työkaverini ovat käyneet Grönlannissa,  jossa he ovat tutkineet jäätikön vaikutusta pohjaveteen.

Miksi näitä veteen liittyviä asioita pitää tutkia?

Jotta voidaan varmistua loppusijoituksen turvallisuudesta.


Haastattelijoina
Milja Kyrömäki, Lotta Maine, Robert Silenko ja Frans Hakasuo





keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Huttisten koulun 5B valmistautuu kuvauspäivään

PROJEKTI ALKAKOON HUITTISISSA 1.11.2013



- Me tiedämme projektista yhtä vähän kuin te... parrakas mies (Ari Impola) kertoo luokan edessä. 


- Nyt annan noin puolen tunnin puheenvuoron hänelle, hän jatkaa.

Luokan eteen astuu toinen mies (Jyrki Liimatainen). Hän on pidempi ja hänellä ei ole partaa. Hän kertoo kivistä. Monia miljardeja vuosia taaksepäin muutamassa minuutissa, vautsi!  En oikein tajunnut mitään, mutta yritin. 

- Onko kysyttävää? Taina kysyy geologin päätettyä ”kertomuksensa”.

Muutama viittaa ja kysyy ja saa asioihin vastaukset. 

Sitten Ari pyytää jotain kirjurikseen, joka kirjoittaisi taululle hänen sanelemat asiat. Viittaan ja saan mennä kirjoittamaan. 




Kirjoitan aluksi: Kuvausryhmä. Hän kertoo, keitä kuvausryhmään tarvitaan, kirjoitan ne taululle. Sitten tehdään kuvausryhmä kakkonen. Siihen tulee ”erikoiskamerat”. Kakkosryhmä tekisi pyöräretken pienellä porukalla ja kuvaisi maisemia jne. 



Ensimmäinen ryhmä pysyy tietyllä paikalla ja kuvaa. Siihen tulee mukaan myös tutkijat/kameran edessä olijat. Sitten oli välitunti. 

Välitunnin jälkeen aloimme kuvata. Teimme opettajamme kanssa nopean käsikirjoituksen. Kuvausryhmät olivat pikkukopissa harjoittelemassa ja päättämässä äänittäjät ja kuvaajat. Meillä täytyi olla kiire, ja mielestäni onnistuimme siinä hyvin. Sepäs meidän luokalta onnistuikin hyvin, sillä tuntuu, että meillä on aina kiire:) 



Meille ”näyttelijöille” sanottiin, että ohjaaja huutaa: HILJAISUUS, KAMERA, ja sitten kuvaaja huutaa kameran käydessä: KÄY!

Lähdimme rynnimään luokkaan. Etsimme omia pulpettejamme ja tuli kiire tehdä tekemättä jääneet läksyt. Luokassa oli kamala mekkala. Sitten Mia ja Lotta menivät katsomaan geologia ja kiviä. Loput tulivat pian perässä. Sitten kuuluu: POIKKI! Sovitaan, että me kyselemme geologilta kivistä, yksi kerrallaan. 

- Ja HILJAISUUS! KAMERA!
- KÄY!

Aloitin kysymällä, mitä näytteet ovat. Geologi vastasi. Muutkin kyselivät. Uskoisin, että tästä projektista tulee mahtava!

Miehet jäivät vielä syömään Sataedulle. Maanantaina jatkaisimme. En malta odottaa!    


Nea Peltola


ELOKUVAN TEKO


Perjantaina 1.11.2013 Huittisiin tuli kaksi porilaista miestä kertomaan elokuvanteosta. Yhdessä miesten kanssa meidän luokka 5B tekee elokuvan Huittisten joista. Saimme kuulla alueen historiasta ja miehet näyttivät myös karttoja Satakunnan alueista. He toivat näytteiksi kivilaatuja ja kameroita, joita käytämme elokuvanteossa.


Miehet esittelivät erilaiset tehtävät. Sitten sai päättää, kumpaan rooliin halusi, näyttelijäksi vai kuvaajaksi. Kuvaajat pääsevät käyttämään erilaisia kameroita esim. auton hintaisia. Näyttelijät tutkivat luontoa ja esiintyvät filmillä. Meitä on kaksi eri kuvausryhmää, jotka ottavat eri otoksia. Maanantaina lähdemme luontoon ja alkaa varsinainen kuvaaminen.

Frans Hakasuo 


torstai 10. lokakuuta 2013

Pieni episodi Huittisista

Huittisten seudun kansalaisopiston Elokuvakipinäkurssilla tehtiin lauantaina 5.10.2013 pieni episodi salaperäisen Kokemäenjoen alkulähteistä ja millaisia värejä ja puita lokakuussa lähimaastosta löytyy. 



Ryhmän piti alunperin vain tutkia syksyn värejä videolla, mutta muutamia sketsejä ideoidessa ja kuvatessa huomasimme, että Kokemäenjoen yksi sivuhaaroista meni siinä aivan pihan toiselta puolelta ja näin irtonaiset sketsit sekä kuvakokeilut saivat elokuvallisen esitysmuodon.

Asiantuntijaksi tässä 3 tunnissa tehdyssä episodissa keksimme Mikko Vahteran, koska muita ei näin nopeasti ideoituun elokuvaan saatu.


Vaikka Syksyisiä värejä ja puita ei varsinaisesti ainakaan suunnitellut Ympästö eläväksi kuvaksi -elokuvaksi, niin hyvänä esimerkkinä tämä toimii, miten erilaisilla tavoilla lähiympäristöä kannattaa tutkia.



Taisipa olla asiantuntijakin näin pikaisesta tehtävästään olla kuin puulla päähän lyötynä.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Arantilankosken KalaVintiöt

26.-27.9. vietettiin Nakkilan Kirkonseudun koululla pari vauhdikasta pajapäivää. Tässä on nyt sitten tulosten vuoro.



Ryhmästä löytyi yksi aivan erinomaisen taitava animaattori. Varsinainen kuvaus- ja retkipäivä oli 17.9. ja tämä animaatio sopii päivän henkeen erinomaisesta; kalaa ei tullut, mutta kalajuttuja sitäkin enemmän.


Toisen editointipäivän aikana tehtiin vielä "Studio" olosuhteissa pikauutiset. Tehtävänä oli kertoa 30 sekunnissa jotain tästä projektista. Lopullinen tuotos oli kyllä 55 sekuntia, kun laitettiin vielä lopputekstit ja muut tarpeelliset logot mukaan. Tämä kaikki musiikkeineen, logoineen ja harjoituksineen tehtiin siis yhden aamupäivän aikana, tiukalla aikataululla, mutta tehokkaasti kuin ammattilaiset konsonaan.



Ja samaan aikaan kun animaattorit ja uutistentekijät ahersivat omien tehtäviensä kanssa, ykkösjuttuna työn alla oli tämä pieni episodijuttu Arantilankosken kalastus- ja kuvauspäivästä.



Me ohjaajat kiitämme tätä loistavaa ryhmää hyvästä ja toimivasta yhteistyöstä. Kiitos myös asiantuntija Erkko Leinolle mukavista muisteluhetkistä.




Tämän jälkeen näemmekin sitten lisää kalajuttuja näiltä Kirkonseudun 7-9 erityisluokkien KalaVintiöiltä toukokuussa 2014, kun päädokkari tulee valmiiksi.

torstai 26. syyskuuta 2013

Arantilankosken kalastus- ja kuvausvintiöiden raportit

1. Editointipäivä 26.9.2012


Kaikki hääräävät luokassa tukka hiessä. Kim editoi, Tino muokkaa kuvia. Seppo ja Jesse ottavat kuvia. Jonna tekee animaatioita. Roope tekee isoa kalaa pover pointilla. Laura ja Jere A tekevät musiikkia animatioon. Homma on todella mielenkiintoista. Päivä on erittäin poikkeava ja mukava. Ei tarvitse laskea matikkaa. Luokassa on mukava ilmapiiri ja hyvä työrauha. 




Mitä tein kuvauspäivänä 17.9.2013?

Kuvasin alussa, kun Jesse ja Tino puhuivat Arantilankosken säännöistä. Ari opasti minua jonkin aikaa, että kuvaaminen alkaisi sujua. Jere oli äänimies. Toinen Jere otti kuvia muista, kun ne kalastivat. Itse en ehtinyt kalastamaan.
Ari sanoi, että voisin kuvata muitten kalastamista. Erkko oli pian tulossa tänne haastateltavaksi, joten Seppo meni häntä vastaan. Erkko tuli ja aloitimme haastattelun. Jere haastatteli Erkkoa. Aloitimme kuvaamisen.  Kuvattiin haastattelu kahteen kertaan, koska kuului paperin rapinaa taustalla. Sen jälkeen otimme muutaman kuvan koskesta.  Oli mukava päivä. Kuvaaminen sujui ihan hyvin, mutta en jaksanut olla aina ihan läsnä.
     Ossi

Lähdimme koululta klo 09:00. Olimme suurin piirtein 09:15 perillä. Rupesimme valmistelemaan työkaluja melkein heti. Minä otin normaalin kameran. Ville, Kim ja Roope kalastelivat virvelillä. Ossi Rupesi kuvaamaan, kun Tino ja Jesse keskustelivat kalastusluvasta. Jere A piti mikrofonipuomia ja kaikki sujui hyvin… Tinon ja Jessen homma ei oikein mennyt nappiin, koska kaikki piti vetää hatusta.

Minä haastattelin Erkko Leinoa. Olin opettajan mielestä hyvä haastattelija. Erkko kertoi aika laajasti lapsuudestaan. Oli mukavaa, kun kaikki sai kokeilla kuvaamista, Minä pidin normaalista kamerasta ja extreme kamerasta. Ari ja Seppo olivat myös hyvällä tuulella. Tytöt tekivät animaatioita luokassa. Yritimme saada kalastettua kenkää mutta se oli joko liian painava tai liian kevyt. Emme saaneet kalaa, Onneksi koulussa oli kalaruokaa. Siimoja meni poikki useita. Yksi kamera meni hukkaan, mutta onneksi se löytyi! Mahtava päivä!!

    By: Jere J



Me lähdimme Ari Impolan kanssa varttia vaille yhdeksän tiistaina Arantilankoskelle. Meillä oli kalastusvälineitä ja kameroita. Oli monta kameraa ja oli myös vedenalainen kamera.

Haastattelimme Erkko Leinoa ja oli kiva kuulla Erkkoa. Kuvauspäivänä Ari hukkasi kameransa, mutta löysi sen lopulta.

Siellä oli aika mukavaa. Tytöt tekivät luokassa animaatiota. Heilläkin oli mukavaa. Sitten mentiin syömään.

     Jere A.


Oli tiistaiaamu ja  tultiin kouluun ihan normaalisti. Me olimme sopineet että tiistaina kalastus­- ja kuvauspäivä. Me lähdimme luokastamme vieraitten kanssa Arantilaan.

Arantilassa otettiin kamerat esiin ja ruvettiin kuvaamaan ja kalastamaan. Kaikki saivat kokeilla kameralla kuvaamista. Ensin oli minun ja Tinon. Meidän haastattelumme kertoi kalaluvista. Vuosilupa maksaa 120€ ja päivälupa maksaa 12€ ja kylälupa maksaa 12€. Kyläluvalla saa kalastaa ne jotka asuvat Arantilassa. Haastattelimme myös Erkko Leinoa. Emme saaneet kalaa.

     Tehnyt : Jesse


Lähdimme eilen kuvamaan ja kalastamaan Kokemäenjoelle. Aloitimme sillä, että Tino ja Jesse kertoivat kalastusluvasta ja siitä kuinka paljon ne maksavat. Päivälupa, kylälupa, vuosilupa. Muut kalastivat sillä välin. Kun Tino ja Jesse saivat homman valmiiksi, niin hekin tulivat kalastaan. Jerellä oli videokamera Roopella oli kamera myös. Kimillä meni viisi uistinta pohjaan ja Kimillä on vielä viisi uistinta. Kimin virvelin siima meni koko ajan solmuun, vaikka Kimi pisti kotona kokonaan uuden siiman. Kimi alkoi ottaa siimaa pois. Kimin virveli oli umpikela. Tinolla oli perhovirveli. Roopella oli avokela ja kahdella muullakin oli avokela  minulla ja Jessellä.


     Ville