torstai 20. marraskuuta 2014

Peittoo piknik ja muita ensi-iltoja

Ahlaste tuupilla oli tänään varsinainen super ensi-iltapäivä, 8 uutta lyhytelokuvaa julkaistiin tänään. Kaikki julkaistut lyhytelokuvat käsittelivät ympäristöaiheita tavalla tai toisella.




Seitsemän lyhyt- ja yhteisöelokuvaa käsitteli Karvianjoen vesistön alajuoksun elämää, maisemia ja ympäristöä, mutta se kahdeksaskin ensiesitys kannattaa mainita tässä. Varsin ympäristöpainotteinen lyhytelokuva tämäkin.






Peittoo piknik julkaistiin tänään siis vain YouTubessa, mutta muita ensi-iltoja juhlistettiin Ahlaisten koululla ison esityskankaan ja ison yleisön edessä. Yleisöä olikin mukavasti 130 katsojaa ja meillä kaikilla taisi olla siellä mukavaa.

Hieno ja arvokas päivä Ahlaisissa tänään siis.

Täällä muuten vielä se toinen päivän kahdeksasta ensi-illasta, jota ei esitetty suuren yleisön edessä, vaan julkaistiin vain YouTubessa ilman sen suurempia juhlallisuuksia.



perjantai 31. lokakuuta 2014

Kaasmarkun elokuvaprojekti

Kaasmarkun elokuvaprojektissa ideana oli tehdä dokumenttielokuva, jossa haastatellaan kylämme ikäihmisiä ja tehdään heidän juttujensa pohjalta elokuva. 


Kysyimme muilta ryhmiltä heidän mielipiteitään elokuvan tekemisestä ja toteuttamisesta. 

Kävimme haastattelemassa kolmessa ryhmässä vanhuksia, johon kuului haastattelija, kuvaaja, kakkoskameran kuvaaja, äänittäjä ja avustaja.

Heidän mielestään elokuvan tekeminen on ollut hauskaa, vaikka välillä on tarvinnut odotellakin.


Haastatteluun meneminen jännitti aluksi vähän, mutta jännitys hävisi kun pääsimme haastattelupaikalle. Elokuvan tekeminen on sujunut hyvin, mutta välillä on ollut pieniä ongelmia. Itse haastattelussa oli kaikkien mielestä kivaa. Haastateltavia oli helppo haastatella, sillä he tajusivat kysymykset hyvin ja vastaukset olivat selkeitä, vaikka joskus juttu ei meinannut loppua lainkaan. 


Vaikeinta elokuvan tekemisessä on ollut editointi ja kysymysten keksiminen haastateltaville, vaikeaa on ollut myös päättää, mitkä jutut valitaan elokuvaan.


Harjoitus haastattelussa jokainen sai tehdä etukäteen sovitun hommansa. Samat hommat olivat myös varsinaisessa haastattelussa. Myös harjoitus haastattelut editoitiin ainakin osittain, koska meidän piti saada vähän käsitystä miten editointi ohjelma toimii ennen kuin pääsemme editoimaan varsinaisia haastatteluja.  


Harjoitus haastatteluissa oli ideana se, että virheet saatiin korjattua ennen varsinaista haastattelua ja että saatiin tuntumaa kuvaus ja äänitys välineisiin.





Ennen varsinaista haastattelua teimme koulussa harjoitushaastattelut niin, että jokainen ryhmä oli valinnut toisesta ryhmästä yhden haastateltavan ja keksinyt kysymykset.




Matkalla haastattelupaikoille saimme kuvia kylästä. Kuvauspaikoilla otettiin kuvia myös kuvaustilanteesta ja kuvauksien valmistelemisista. Myös editointi tilanteesta otettiin kuvia.



Kansikin suunniteltiin itse ja toteutettiin tietokoneella. Kanteen laitettiinotsikoksi Kaasmarkun historia ja siihen liitettiin erilaisia kuvia sekä taka- että etukanteen. Takakanteen laitettiin tietysti, myös tekijöiden ja haastateltavien nimet. Kannen tekeminen on ollut vähän haastavaa.




Musiikitkin tehtiin itse tietokoneella. Eikä sen tekeminen ollut kuulemma kovin vaikeaa. Hyvät musiikit aikaiseksi saatiinkin.

Tekijät: Venla Imberg, Vilma Renfors

lauantai 6. syyskuuta 2014

Perjantaina pyöräretkellä

Eilinen perjantai menikin sitten Malikkeen pyöräretkeä kuvatessa. Varsin ympäristöpainotteinen kuvauspäivä tämäkin. Pyöräilyretken ollessa Satakunnassa, tämäkin sopii erinomisena esimerkkinä ympäristötietoisuuden lisäämisen keinoista. Malike tekee arvokasta työtä sen eteen, että myös liikuntarajoitteiset pääset osaksi ja lähelle luontoa.



Aamulla aloitettiin pyörien ja mahdollisuuksien tutkimiseen ja valittiin kullekin sopivat menopelit alle.



Erityispyöräilyssä pitää AINA ottaa turvallisuus huomioon. Saimme apua ysävällisiltä Porin poliiseilta, jotka varmistiva, että pääsimme vilkkaan Mäntyluodon tien ohi.






Retken kohde oli Huhtalan luontolava, joka on kunnostettu esteettömäksi. Myös esteetön vessa on rakennettu paikalle. Pyörätuoleille mentävää pitkospuutakin oli sen verran rakennettu, että tulee mieleen kysymys, miksei tällaisia paikkoja ole enemmän.

Paikassa on vielä kehitettävää, mutta kun meitä oli niin hyvä porukka mukana, päivän 14 kilometrin pyöräilystä tuli huippuhuikea päivä.

Jos muuten joku ei sattumoisin tiedä, mikä on Malike, niin katsokaas tuo alla oleva video, saatte vähän esimakua tästä tärkeästä toiminnasta.




Yksi kappaletta ohjaaja/kuvaajaa oli kyllä pyöräilyn ja kuvausten jälkeen sen verran tattis, että tämä pikkurapsa tuli näkyviin sitten tässä vasta lauantai.

Nyt huittislaisten kehitysvammaisten kanssa pohtimaan ympäristön merkitystä kansalaisopiston elokuvapiiriin, jonka syksyn työt alkavat juuri kahden tunnin kulutta.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Torstai on toimintaa täynnä

Satakunnan ympäristötiedon teemaviikko on edennyt torstaihin, mutta torstai oli niin täynnä SEKK ja MEKA TV toimintaa, että mokomasta tehdään nyt rapsaa vasta perjantain puolella.

Torstain aamuna kello 8:30, 9:30, 10:30 ja 11:30 esitettiin Ympäristö eläväksi kuvaksi esitys Pomarkun Hakalinnan elokuvateatterissa. Esityksessä oli aiemmin ensi-iltansa Blue Sea Film Festivaaleilla saanut Kynäsjoen kalakeikka, sitten oli vuorossa Kokemäenjoki virtaa ja sen jälkeen Pomarkun omat maailman ensi-illat Ihnottujärvi sekä Valtakunnallinen kalastuspäivä Pomarkussa. Elokuvat isolla valkokankaalla näki noin 180 tyytyväistä katsojaa.


Keskustelua syntyi paljon ja varsinkin opettajien palautteet olivat erinomaisen rohkaisevia jatkamaan vastaavanlaista toimintaa. Rahoittajia ei paikalla taaskaan valitettavasti näkynyt. Ei ainakaan nykyisiä. Tai sitten näkyi toivottavasti tulevia, sitten kun nämä elokuvan tekijät itse ovat päättäjien palleilla, ehkäpä he osaavat suhtautua päätösten tekemiseen viisaammin ja kestävämmin kuin nykyiset päättäjät. Toivossa on hyvä elää. Näin toivomme ainakin ME TEKIJÄT.




Sitten mentiin minuuttiaikataululla Ahlaisiin, jossa tehtiin kuvauksia tarinatuvassa, jossa oli vierailevana tähtenä Heikki Porkola. Tästä tapaamisesta kuulemme ja näemme lisää marraskuussa 2014.

Pienenä sivuhuomautuksena kannattaa mainita, että ympäristötietoisuutta pohtivien tarinatupalaisten keski-ikä lähenteli 75 vuotta, joten ympäristöpainotteisen elokuvakasvatuksen kohderyhmä ei tunne minkäänlaisia ikärajoja. Meillä kaikenikäisillä on kohtuullisen mukavaa silloin, kun on jotain yhteistä tekemistä.

Sitten jatkettiin Ahlaste tuupin nuorten kanssa Karvianjoen vesistö eläväksi kuvaksi hankkeen kehittämistä.





Satakunnan ympäristötiedon teemaviikkoon sopii kuin nappi silmään Ahlaste tuupin lähivesiuutiset Karvianjoen alajuoksulta, joka tehtiin melkein valmiiksi tuupin pajassa kaiken muun tohinan ohessa, joista niistäkin kuullaan vielä myöhemmin, mutta nyt tämä tässä.



 


Samalla Ahlaste tuupi haastaa lähivesihaasteeseen KAIKKI Satakunnan vesistöjen lähistöillä asuvat ja vaikuttava ihmiset tekemään elävän kuvan kansalaisjournalismia lähiveden merkityksistä ja haasteista. Tulkaa perässä jos pystytte ja jos ette pysty, kysykää Ahlaste tuupilta, SEKKiltä tai MEKA TV:ltä apua ja neuvoa. Jos idea on tarpeeksi hyvä, niin ainahan me joku rahoituskin toteuttamiseen keksitään.

torstai 4. syyskuuta 2014

Teemaviikon keskiviikko

Teemaviikon keskiviikko meni tiukasti istuessa editointipöydän ääressä torstain Pomarkun Hakalinnan elokuvateatterin esityksiä ja ensi-iltoja tehdessä. Päivän aikana tulikin sitten kaksi elokuvaa ensi-iltakuntoon, Inhottujärvi sekä Valtakunnallinen kalastuspäivä Pomarkussa. Molemmat lyhytelokuvat ovat tuttuun tapaan kaikki koululaisten kuvaamia ja musiikkikin on omaa.

Kuvaukset olivat 20.-21.5.2014 Karvianjoen vesistöllä Pomarkun Kynäsjoella, Inhottujärvellä ja Riuttaansalmen leirikeskuksessa. Leirin aikana kuvattiin kolme lyhytelokuvaa, joista Kynäsjoen kalakeikka oli saanut ensi-iltansa jo aiemmin Blue Sea Film Festivaaleilla 22.8.2014.



Leirillä käytettiin ja kehitettiin edelleen Ympäristö eläväksi kuvaksi -projekti malleja. Sillä tavalla juttu oli erilainen, sillä kuvausprojekti oli leiri.

Leirin jälkeen pidettiin vielä yksi editoitipäivä, jolloin tehtiin lyhytelokuvien musiikki, raakaleikkaukset ja muut tarpeelliset suunnitelmat loppueditointia varten.

Leiriltä ja projektista otettiin myös elävän kuvan lisäksi yli 1000 valokuvaa tapahtumista ja ympäristöstä.

Nyt ympäristötiedon teemaviikon kunniaksi julkaisimme vielä tuon jo ensi-iltansa saaneen Kynäsjoen kalakeikan.


Huomenna näitä Pomarkun koulun juttuja tulee siis kaksi uutta maailman ensi-iltaan ja YouTubeen sitten aikanaan.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Teemaviikon tiistai

Ennen virallista SEKK/MEKA TV teemaviikon tiistai ohjelmaa allekirjoittanut painui suolle. Aamulla piti käydä Hakalinnan elokuvateatterissa katsomassa, että torstain ensi-aamun esityslaitteisto toimii. Ja toimiihan ne, torstaita ajatellen kaikki on valmiina, vain kahden ensi-illan editointi on kesken. Huominen keskiviikko menee siis tiukasti editointipöydän ääressä.

Paluumatkalla oli sopiva hetki tuulettaa päätä taukojumpalla Isonevalla Pomarkussa.


Suolle painumien helpottaa aina kummasti kiireistä ja ahdistunutta oloa ja niin tänäänkin. Niin kiire ei saisi koskaan, etteikö aina välille kerkiä painumaan suolle.


Iltapäivällä viritettiin sitten toiset esityslaitteet toimintakuntoon Enäjärven koulun vanhempain iltaan Kokemäenjoki virtaa esitystä varten.

Esitystä oli katsomassa 120 katselijaa ja mukavalta tuo tuntui, meillä kaikilla taisi olla niin mukavaa.

Enäjärven koulun esitys onnistui siinäkin mielessä sopivana ajankohtana, sillä viime vuonna tähän samaan teemaviikon aikaan tuo Enäjärven koulun episodi kuvattin. Ja tänään sitten tuolle kohtuullisen suurelle yleisölle esitettiin.

Tässäpä teille vielä katsottavaksi tuo Enäjärven episodi.


Huominen päivä onkin teemaviikolla pienoinen välipäivä, ainakin mitä esityksiin ja ryhmätoimintaan tulee. Yksi reppana editoija vaan äheltää 2-3 keskeneräisen teemaviikon lyhytelokuvan kanssa.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Ympäristötiedon teemaviikon maanantai

Tämän Satakunnan ympäristötiedon teemaviikon aikana on tarkoitus hieman kertoa, mitä kaikkea ja miten SEKK ja MEKA TV häärää ympäristöpainotteisten yhteisöelokuvien yhteydessä.

Päivän editointipuuhana oli Ahlaste tuupin Karvianjoen alajuoksu eläväksi kuvaksi hankkeen pikku-uutiset, jotka eivät aivan tulleet tänään valmiiksi.


Iltasella käynnistettiin Nakkilassa kotiseutuperinnehanke, jonka tarkoituksena on toistaalta tallentaa kotiseutuperinnettä ja toistaalta innostaa koululaisia pohtimaan oman ympäristönsä historiaa.




Ilta meni katsellessa 2007 kuvattua muistitieto tapaamista, jossa muisteltiin entisaikojen kalastusta, nahkiaistokeita ja tukinuittoa Ruskilankoskella. Materiaali on ylijäämämateriaalia elokuvasta Ruskilan pysäkki, nyt on tarkoitus saada nämä jutut talteen ja arkistoitua tuleville sukupolville.

Sitten suunniteltiin koululle tarjottavan yhteisen kotiseutuperinteisen ympäristöprojektin sisältöä. Hommasta tulee hieno, muttaa hssssssh.... emme kerro siitä vielä enempää.

Työn alla siis maanantaina kaksi seniorien muistitieto elokuvaa, joista toinen tutkii Ruskilankosken vaihteita ja toinen Ahlaistenjoen ihmeitä.

Kuinkas muuten ollakaan, molemmat ryhmät tekivät muistitieto elokuvaa jo vuonna 2007 Karhuseudun Muistitieto eläväksi kuvaksi projektissa.

Nakkilassa tehtiin Ruskilan pysäkki elokuva ja Ahlaisissa Kom Gudunaa, joka on mainio esimerkki siitä, miten homma toimii.


Näin siis Ahlaisissa vuonna 2007. Tänä vuonna osa tuossa elokuvassa esiintyvistä lapsista on 7 vuotta vanhempia ja tekevät itse omia elokuvia Ahlaste tuupissa. Kyllä tällaisissa projekteissa on pakko olla jotain hyvääkin, kun vielä näin monen vuoden jälkeenkin jättävät jälkiä.